Joskus myös Perämeren partisaanin on uskaltauduttava ulos suojaisasta kotilinnoituksesta. Kemingradin katukuva on täynnä värikkäitä persoonia, joten satunnaiset retket periferiassa aiheuttavat mieleenpainuvia kohtaamisia paikallisen väestön kanssa.
1. Ensimmäinen varsinainen, ja myös häkellyttävä, kohtaaminen sattui Linja-autoasemalla. En tuolloin vielä asunut Kemingradissa, vaan Torniossa. Odotin bussia, kun minua lähestyi vanha ja rähjäinen eukko. Puolet kurpan puheesta oli hämmentävää mölinää, mutta pääasia tuli kyllä ilmi mongerruksesta.
"Shinä siinä. Saattana. Sie näythät ihan selhaseltha venäläiseltä ameriikhan homolta. Olikho she shinä, joka murhas minun phojan. Tappo kualiaakshi puukholla..."
Asiaan kuuluvasti otin etäisyyttä ja pakenin paikalta. Pelokkaana.
Flow alkaa taas hiipua, joten vielä pari esimerkkiä.
Kaupassa vastaantulleita ihmisiä:
- Ystävällinen vanha setä, jolla oli paskat housussa
- Ei niin ystävällinen setä, jolla oli kalsarit (ei muuta vaatetta, nada)
Palataan asiaan seuraavalla kerralla.
sunnuntai 24. heinäkuuta 2016
keskiviikko 24. helmikuuta 2016
Timppa on linnakundi
Ensimmäisestä kirjoituksesta onkin vierähtänyt jo muutama tovi. Kirjoitan kuitenkin fiilispohjalta ja yritän ajoittaa tapahtumat edes jotenkin kronologiseen järjestykseen. Seuraavaksi kerron hieman siitä, millaista oli eloni Kemin periferiassa erään naapurin kanssa.
Muutin siis Kemingradiin vuonna 2011, kaksi viikkoa koulun alkamisen jälkeen. Tyhmänä poikana otin vastaan ensimmäisen tarjotun asunnon, tietämättä mitä tulisin kokemaan seuraavien vuosien aikana. Käydessäni vilkaisemassa silloista asuntoani, en oikein tiennyt mitä ajatella. Talo oli ikivanha, epämiellyttävän vihreä puuhökkeli. Kaiken lisäksi seinään oli spreijattu jotain paskaa ja pihalla istui muutama spurgu. Itse asunto oli järkyttävässä kunnossa, sillä Kemissä ei ilmeisesti tarvitse siivota asuntoja muuton jälkeen. Ainakaan jos lattian paskakerrosta on uskominen.
Palasin hieman epävarmana vuokranantajan toimistoon ja sain kuulla seuraavaa, kun esitin etten välttämättä haluaisi moista asuntoa riesakseni:
"Nää on kuule niin suosittuja asuntoja, että nää viedään heti käsistä!"
Ja tottakai uskoin moisen väitteen ja allekirjoitin vuokrasopimuksen. Kyllä vituttaa näin jälkeenpäin sanottuna.
Seuraavan kerran päädyin uudelle asunnolleni syyskuun alussa, muuttopäivän aamuna. Törmäsin silloin ensimmäistä kertaa herttaiseen naapuriini Timoon, eli tuttavallisemmin Timppaan, joka käski minun painua vittuun talon ovelta pyörimästä. Loistava ensikohtaaminen. Tästä päästäänkin Timppaan ja herran käyttäytymiseen, joka vaivasi minua lähes kaksi vuotta.
Timppa oli 50-65-vuotias, erittäin kuluneen näköinen roku, todellinen Alan Mies.En koko aikana asuessani äijän naapurissa nähnyt ukkoa selvinpäin. En ikinä. Toisinaan Timppa oli mukava setä, joka jutteli postilaatikolla jalkapallosta ja toisinaan se naapuruston pelottava setä, joka huusi asunnossaan ja pahoinpiteli spurgukavereitaan. Omien sanojensa mukaan Timppa oli istunut Tanskassa vankilassa joskus 70-luvulla. Se voi oikeastaan olla totta, sillä äijä oli sen verran kriminaalin oloinen. Timpalla oli hyviä keinoja saada ilmaista kaljaa. Nerokas naapurini pyysi rähjäiset kaverinsa kämpille viettämään iltaa, hakkasi porukan ja heitti kaikki pihalle. Ei jokainen raparipa kykene luomaan yhtä nerokasta suunnitelmaa, joka toimii joka kerta.
Omaksi onnekseni tervehdin Timppaa aina ulkona, joten pääsin äijän "suojelukseen". Eipä tullut vittuilua tai uhkailuja muilta kulmakunnan kaljaveikoilta, jos Timppa sattui olemaan lähellä. Herra yritti myös ystävällisesti kutsua minua viettämään kortti-iltaa kanssaan, virvokkeina pirtua, bisseä ja piriä. Kieltäydyin kohteliaasti.
Mutta ei Timppakaan ollut Teräsmies, vaikka hakkasikin heikkoja nistikavereitaan. Eräänä kauniina aamuna, istuin olohuoneessani ja kuulin huutoa, tappelun ääniä ja lopulta ryminää jota seurasi huuto. Olin hieman viisastunut, enkä mennyt katsomaan, vaan vedin maihin niin komeasti että kommandotkin kadehtivat. Timppa örisi, huusi nimeäni ja lopulta häipyi. Uskalsin siis viimein avata oven ja minua odotti yllätys.
Verta oli alunperin paljon enemmän ja rapussa haisi veri vielä viikkoja episodin jälkeen. En luultavasti koskaan saa tietää mitä oikeasti tapahtui, mutta uskon että Mäntylän Mahtimies kohtasi voittajansa.
Valitin tottakai Timpasta useita kertoja, mutta äijä vain oli ja pysyi. Häiriköinti ei ottanut loppuakseen kunnes viimein. Eräänä päivänä Timppa pakkasi kamansa pakettiauton kyytiin ja katosi horisonttiin. Rauhan ajat olivat alkaneet, vaikka hylkäsin myöhemmin itsekin vihreän kauhutalon remontin vuoksi. Mutta eipä ole tarvinnut nähdä Timppaa enää koskaan sen jälkeen, kun äijä katosi kartalta vuoden 2013 keväällä.
Seuraavassa kirjoituksessa kerron ihmisistä, joihin olen törmänny kauppareissulla tai käydessäni muuten ulkona.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)